torstai 11. tammikuuta 2024

Tee paitoja


 Nämäkin kuviokankaat sain, niistä syntyi paitoja, pienin 92 cm, 3 kokoa 116 cm ja harmaa isoin koossa 128 cm. Kaava Ottobre 3/11.

keskiviikko 10. tammikuuta 2024

Mekko


 Sain tämän kankaan viime viikolla. Heti tuki visio mekosta, kaava sk 6/7-22, koko 92 cm.

maanantai 8. tammikuuta 2024

Pipoja


 Tänään valmistui nämä pipot.  Kaksi on Novitan ohjeella, yksi omalla.

lauantai 6. tammikuuta 2024

Huppari


 Ompelin Nupun yllätyskankaasta hupparin. Kaava Suuri Käsityölehti 4/23, koko 42. Lisäsin pituutta n. 30 cm ja eteen laitoin nepparit.

perjantai 5. tammikuuta 2024

Pipoja


 Neuloin pari pipoa, toinen oli Novitan ohje. Toinen omasta päästä. Lanka on ostettu Lankamaailmasta.

torstai 4. tammikuuta 2024

Kauratyyny


 Ompelin kaverille joululahjaksi kauratyynyn. Tän toimitus meni joulun jälkeen, kun oli molemmilla kiireinen joulukuu. Kangas on Eurokankaasta.

keskiviikko 3. tammikuuta 2024

Turvalonkero


 Vuoden ensimmäinen turvalonkero lähti nettitutulle Ouluun. Toinenkin aiemmin valmistunut lähti, kun kaksoset tulossa.🙂