Näytetään tekstit, joissa on tunniste ohje. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ohje. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 6. kesäkuuta 2018

Donitsi


Hiuslenkki, tähän tarvitaan kangasta 18cm leveys, 50 cm korkeus ja 20cm kuminauhaa.

tiistai 17. lokakuuta 2017

Sukat 2


Tein myös mustat sukat. Itse asiassa kahdet, toiset nilkkasukkana ja toiset polveen asti. Alhaalla vielä ohje, jos haluatte kokeilla.


sunnuntai 20. joulukuuta 2015

20. luukku


Tein ekaa kertaa lumiukkosoppaa. Eli kaakaoo, vaahtokarkkeja, suklaita ja piparminttukarkkikeppi. Mukaan käyttöohje. Eli kaakao sekoittele kuumaan veteen, lisää vaahtokarkit ja suklaata, jos haluaa. Lopuksi vielä kepillä sekoittele. Tälläisen sai tänä vuonna opettjat kera mukin. Ja jotkut kaverit sai kans tätä.

sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Pussukoita & tutor rusettiin


Muutama kaveri sai ystävänpäivälahjaksi pienen pussukan! :) Näissä voi pitää esim. rahaa, kameraa, aurinkolaseja tai vaikkapa kännykkää.


Tässä ohje rusetin tekoon: tarvitset kangasta 12cm*12cm ja 6cm*12cm kokoiset palat!


Ompele pienemmästä pitkät sivut yhteen ja isommasta palasta jätä keskelle 2-3cm ompelematta.


Sitten ompele päätysaumat isommasta kappaleesta! :)


Käännä kappaleet ympäri ja ompele käsin isommasta kääntöaukko. (Itse en kyllä ommellut)


Sitten vaan pieni kappale ison ympäri ja ompele suoralla pienen kappaleen päät yhteen, niin läheltä rusettia, kun pystyy. Ylimääräiset voi leikata pois.


Sitten vaan rusetti ommellaan mihin haluaa! :) Esimerkiksi voi ommella laukkuun, pipoon tai paitaan! ;)

sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Ruusukelaukku & ruusukkeen ohje


Tein gaala-asuun sopivan iltalaukun! Tämän ruusukkeen ompelin koneella laukkuun. Asusta postausta myöhemmin.


Ja sitten ruusukkeen ohje: Tarvitset palan kangasta 13cm * 45cm! :)


Ompelin reunat yhteen saumurilla ja pyöristin samalla päät.


Sitten ompelukoneella kaksi rypytyslankaa reunaan. Eli suora ommel, pisin pistonpituus. Ja kiristetään langattoiselta puolelta, niin syntyy ruusuke. Ruusukkeen voi ommella kasaan käsin ja sitten kiinnittää käsin tai koneella. Tämän voi sit ommella mihin vaan, esim. pipooon, paitaan tai vaikkapa pantaan.

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Kaulahuivi


Eilen, heti messujen jälkeen piti päästä testaamaan ostoksia! Ekana testiin pääsi Novitan pyöpuikkosetin osat! Tuli sitten neulottua monta tuntia putkeen ja yöllä valmistui huivi! Ohje Novitan helpot ohjeet lehdestä! ;)


maanantai 21. tammikuuta 2013

Essu

 Tämä oli ennen liian pieni tyynyliina!

 Käytin vähän saksia om ompelukonetta! ;)

 Ja sitten onkin leipuri valmis leipomaan! :D


sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Tossut

 Facebookin Saumanvara ryhmän tossuhaasteeseen tossut! ;) Ylhäällä pikkusen kaavaa, jos joku muukin innostuu tekemään! ;) Eli sivukappaleen pituus n. 25 cm ja korkeus 7 cm! Pohjan mallin piirsin omasta jalasta! ;D

Tossujen kangas on fleeceä ja tähtikangas trikoota!

lauantai 21. heinäkuuta 2012

Kankaapainantaa

 Pitkästä aikaa kaivoin kaapista kangasväriä! Ei aina edes muista niiden olemassa oloa! Sitten tehdään sabluuna, teen yleensä kontaktimuoville! ;)

 Sitten tuputellaan vaahtomuovin palalla väri kerrallaan! :) Poistetaan muovit, odotellaan, että kuivuu ja silitetään! ;D

Tällä kertaa painoin ensin, sitten ompelin! ;) Mutta kankaapaino onnistuu myös valmiisiin vaatteisiin, kunhan sitten muistaa laittaa paperia suojaksi, ettei mene takakappaleellekin...

Hiuspantoja

 Tässä ohje: Leikataan kankaasta 12 cm leveä ja 58 cm (pään ympärys) pitkä kangaspala! Sit ommellaan pitkä sivu yllä kuvatulla tavalla! Käännetään oikein päin ja ommellaan pienen aukon kautta panta renkaaksi! Sitten ommellaan vaan kääntöaukko kiinni käsin tai koneella! Ja halutessa tehdään koriste! ;)

Rusetin ohje ja kaava Ottobre 4/12! Ruusuke jostain kirjaston kirjasta! Näitä pitää sitten olla joka asuun sopivaa väriä! ;D

perjantai 20. heinäkuuta 2012

Hiuspyyhe

Eilen juuri mietin, että ei tästä loppukankaasta keksi mitään tehtävää! No, sain taas kuitenkin idean, joka piti toteuttaa! ;) Kappaleen korkeus 25 cm ja leveys 75 cm! Alareuna on siis suora ja kavennus alkaa 35 cm kohdalla!

 Saa myös roikkumaan! ;D

 Toisella puolella applikoitu vene! ;D Leikkelin näitä joskus kankaanlopuista ja oli tosi kätevä kaivaa valmis pala ja ommella! :)

Takana on vielä nappi, niin pysyy hyvin! Ja on todellakin kätevä! ;D