torstai 9. heinäkuuta 2009

Kauppakassi



Nyt vihdoin kokeilin kauppakassin tekoa muovipussin kaavalla. Ihan ok, vaikka oli vaikeempi kuin kuvittelin. Aplikoin herkkusienet taskuihin. Oli sekin haastavanpaa kuin kuvittelin. Ehkä vika ompelukoneessa, lanka katkesi koko ajan. Ja kännykkätaskuhan pitää olla. Tää menee lahjaksi.


Toiselle sivulle kukkarolle tasku tai vaikkapa avaimille. Taskuissa ja kassissa kiinnityksenä nepparit.

Mekko Ellille

Taas syntyi Ellille mekko. Tämä on ensimmäinen käännettävä mekko. Tämä on hautajaisiin, miehen mummo nukkui pois juhannuksen aikaan. Itsellekin tein mekon, mutta ei tullut sellainen kuin halusin. Ehkä kuvia myöhemmin...


Elli teki kuvia


Elli halusi kanssa kokeilla kangasvärejä. Nämä värit ostin Tiimarista ja kuvioita tuli kanssa mukana. Pakkauksessa luki, että kolmen päivän jälkeen väri pysyy kankaassa myös pesussa. Vähän kyllä epäilen...

Kankaanpainantaa



Innostuin minäkin kankaanpainantaa kokeilemaan. Tein aiemmin ompelemiini vaatteisiin pientä testausta. Vaan kaapista löytyi vain mustaa kangasväriä. Väinön paita sai kalan. Sorry huono kuva. :(



Mun shortseihin painoin papukaijan. Ja nämä oli Ellin sabluunat. Ihan kivoja kyllä. Idean sain jonkun muun blokista.


Ellin pikkareihin tuli kilpikonna.

Arkartelua



Elli sai valita nimipäivä lahjan itselleen ja valitsi painantavärejä ja sabluunoita. Vaikka nimipäivä on vasta lauantaina, Elli pääsi heti näitä testailemaan. Näistä tehdään varmaan kortteja.