keskiviikko 31. elokuuta 2022

Hattu ja laukku


 Virkkasin ensin hattua, lanka loppui, laitoin toista lankaa lippaan. Violetti lanka näytti kivalta, niin virkkasin siitä vielä laukun. Kiinnitys napilla.

tiistai 30. elokuuta 2022

Silkkitoppi


 Tämä silkki odotti ompelua 20 vuotta ja vihdoin kuin ompelukaverit kannusti ompeleen. Jäi nappeja vaille kesken. Vihdoin valmista.

maanantai 29. elokuuta 2022

Huivi


 Kaivelin keskeneräisen huivin esille ja parissa päivässä valmistui. Oli puolessa välissä. Tähän otettu pintaneuletta kevätsurinko-21 kalista. 

sunnuntai 28. elokuuta 2022

Housut

Ompelin vauvalle housut, tein jo koossa 80 cm, kun malli näytti, et voisi jo mennä. Kaava Ottobre 4/22.

 

perjantai 26. elokuuta 2022

Turvalonkeroita


 Taysiin valmistui taas joukku turvalonkeroita keskosille. Virkkaan näitä aina jämälangoista.

torstai 25. elokuuta 2022

Samisteluvaatteita


 Tein bodyn koossa 86 cm ja mekko 92 cm. Kaavat Ob 3/18. Bodyyn lisäsin hihat ja mekosta jätin pois. Kangas on ostettu Pukimosta.

keskiviikko 24. elokuuta 2022

Keittiöpyyhe


 Neuloin keittiöön pienen pyyhkeen. Tähän voi kuivata tahmatassuja.

tiistai 23. elokuuta 2022

Rinkuloita


Sain tälläsen lelun ja tuosta puuttui yksi rinkula, niin ompelin pari uutta. Toisessa rapisevaa pussia sisällä, toisessa vanua. 
 

maanantai 22. elokuuta 2022

Mekko


 Syksyn väreihin sopiva imetysmekko valmistui. Kelin mukaan sitten housut, caprit tai shortsit. Kaava Suuri Käsityölehti 8/22, koko 42.



sunnuntai 21. elokuuta 2022

Tiskirätit


 Neuloin tiskirättejä puuvillalangasta. Näissä kaikissa 55 silmukkaa. 

lauantai 20. elokuuta 2022

Penaali


 Ompelin penaalin vahakankaasta.

perjantai 19. elokuuta 2022

Sorsaperhe


 Ompelin rantaan koristeeksi sorsaperheen. Tämä tulee joko saunalle tai huussiin. Kaavat löytyy Sisusta tildan tapaan kirjasta.

torstai 18. elokuuta 2022

Eväskasseja


 Ompelin pari kassia retkieväille. Mallit omasta päästä.

keskiviikko 17. elokuuta 2022

Toppi


 Uudessa Suuri Käsityölehdessä oli kiva topin kaava. Tein koossa 50, nää ei kyllä pidä paikkansa. 😅 Lisäsin sivuun taskun, koska joka vaatteessa tarvitsee taskun.

tiistai 16. elokuuta 2022

Pulpussi


 Ompelin vaippapussin likaisten vaippojen kuljetukseen. Koko määräytyi palan koon mukaan. Ihan kiva ommella, kun kaikki tarvikkeet löytyy kotoa. 

maanantai 15. elokuuta 2022

Kestovaippoja


 Ompelin taas muutaman vaipan, kun osa jää koko ajan pieneksi. Ylhäällä oleva vaippa on sisävaippa, johon voi lisätä imua tarpeen mukaan. Alhaalla olevat ovat taskuvappuja. Kaava on kirjasta kestovaippailmiö L -kokoisena.

sunnuntai 14. elokuuta 2022

Vauvalelu


 Vaaville Ompelin unipupun. Pään kaavan otin Sisusta tildan tapaan. Kukkkakangas harsoa ja pää trikoota, silmät on nepparit ja pään sisällä kulkunen, joka helisee.

lauantai 13. elokuuta 2022

Leggarit


 Ompelin leggarit kukkakankaan jämistä.  Kaava Ob4/21. Koko 80/86cm ja alkoi epäilyttää, et mahtuuko pohkeista? Pitää sit lyhentää shortseksi.

perjantai 12. elokuuta 2022

Mekko


 Nämä rimpsumekot on nyt muodossa. Piti munkin tehdä. Kaava Suuri Käsityölehti 5/22, koko 42. Kangas on ostettu Jättirätistä.



torstai 11. elokuuta 2022

Teepaita


 Ompelin serkun tytölle teepaidan. Kangas on ostettu Iittalasta, jostain pienestä butiikista. Kaava Ottobre 3/12, koko 128 cm, pieni vetoketjullinen tasku lisätty.

keskiviikko 10. elokuuta 2022

Neliöliina


 Ompelin vielä yhden neliöliinan. Tämänkin kankaan löysin kirppikseltä. Tähän tarvitaan paneeli 80 cm leveä ja 58 cm korkea. Tasku 26 leveä, 20 cm korkea. Ja hihnat 3 kpl leveys 20cm ja pituus 150 cm. Lisäksi pehmusteet olkapäille esim. Fleece 10 leveä ja 20 cm pitkät 2kpl.

tiistai 9. elokuuta 2022

Hupparimekko


 Piirsin Suuri Käsityölehdestä 5/22, teepaidan kaavan. Pidensin helma ja siitä tuli mekko.

maanantai 8. elokuuta 2022

Kesähattu 2


 Tein toisenkin hellehatun vanhan hatun mukaan. Tähän lisäsin takakappaleen pituutta ja laitoin resorin niskaan  paremmin pitämään muotoa. Solmiamisnauhat leikattu trikoosuikaleesta.

lauantai 6. elokuuta 2022

Kauratyyny


 Ompelin joskus kauan sitten kauratyynyn. Vihdoin sain täytettyä. Tätä voi lämmittää mikrossa tai jäähdyttää pakkasessa.

perjantai 5. elokuuta 2022

Liivimekko


 Ompelin liivimekon. Kangas on ostettu kirpparilta ja kaava Ob 3/21, koko 92 cm. Hihat vaihdettu resoreihin.

torstai 4. elokuuta 2022

Pehmokirja


 Ompelin kankaisen kirja, ekalla sivulla 1 koira. Kaikki eläimet saa irti, paitsi pupun.


Ekalla aukeamalla 2 kissaa ja 3 krokotiilia.


Toisella aukeamalla 4 apinaa ja 5 kalaa.


Viimeisellä sivulla pupu, jonka korvaan voi harjoitella rusetin tekoa.

keskiviikko 3. elokuuta 2022

Lakki


 Ompelin vaaville kesälakin. Mallia otin omasta vanhasta vauvamyssystä. Tässä nauhat tehty kiertämällä lankaa.

tiistai 2. elokuuta 2022

Leggarit


 Ompelin itsellekin leggarit Jättirätin kankaasta.

maanantai 1. elokuuta 2022

Laukku


 Virkkasin matonkuteesta laukun. Kiinnityksenä iso nappi.