keskiviikko 11. maaliskuuta 2009

Haalarihousut Ellille/ Väinölle

Eilen innostuin ompeleen ja syntyi tälläiset housut. Tein kokoa 98 ja nää mahtu Ellille, vaikka tarkoitus oli siis Väinölle. No jossain vaiheessa sitten.:)

Tuntuu, että edellisestä bloggauksesta on ikuisuus, onhan siitä melki viikko.:) No ei ole kyllä valmistunutkaan mitään ihmeempää.

Housujen lyhennys


Tänään toinenkin pitempiaikainen projekti valmistui. Odottaneet siis jonkin aikaa jo ompelunurkkauksessa. Lahkeiden lyhennys. Nämä oli niin pitkät, että laahas maata ja hajos. No nyt on taas ehjät!

Pöllövaippa

Yhden vaipankin sain tänään valmiiksi. Täytyy vaan "toivoa", että Väinö ei opi vielä kuivaksi.

Nepparit miehen paitaan

Tästä levis muutama viikko sitten vetskari. Sain vihdoin iskettyä siihen nepparit. Ne piti tietysti eka tilatakin.:) Vielä olis pari vaatetta odottamassa vetoketjun tilalle neppareita.

Suklaapiikka

Pohja:

4 munaa
1,5 dl sokeria
1,5 dl vehnäjauhoja
2 rkl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

Päällä:

4 rkl kahvia
50 g margariiniä
3 dl tomusokeria
ja srösseliä ja salmiakkineliöitä

Pohjan ohjeen olin joskus leikannut jostain. Mun suosikki reseptiä ei tietenkään löytynyt.:(

Väinö ja Elli syö

Ellillä menossa lounas; riisiä, kanaa ja raejuustoa, jota meni kaks lautasellista. Väinö syö rusinoita jälkkäriks.

Elli ja Väinö auttaa


Meillä on nyt tälläinen aparaatti, eli kuivausrumpu. Kyl muuten on hyvä! Varsinkin kun mies ja lapset tykkää sitä käyttää.:)