Bingosta puuttui takki ruutu. Tein koossa 98 cm ja oli paljon helpompaa, mitä muistin. Kaava Ob 1/14. Tähän on hyvä päättää käsityövuosi 2022! Oikein leppoisaa Uutta Vuotta 2023! 🥳
lauantai 31. joulukuuta 2022
sunnuntai 25. joulukuuta 2022
Pehmoleluja
Nämäkin pehmolelut matkasivat Taysiin ilahduttamaan lapsia. Yhteensä sain kokoon 62 pehmolelua, Kaverin teki puolet.
lauantai 24. joulukuuta 2022
Lahjakortti
Lahjakortti on aina helppo lahja. Tänä vuonna annoin yhden sukkalahjakortin. Mutta voi tehdä myös valintalahjakortin (esim. sukat, pipo, säärystin)tai vapaavalintaisen. Ihanaa joulun aikaa kaikille lukijoille. 🙂
perjantai 23. joulukuuta 2022
torstai 22. joulukuuta 2022
Paitoja
Oiva joululahja on paita. Näitä ehtii vielä surauttaa monta jouluksi. Tein veljen tytölle koossa 140 cm ja vaaville 92cm, kun kamgasta vielä jäi. Kaava on Jujunan. Pienemmän paidan ompeluun meni 12 minuuttia aikaa.
keskiviikko 21. joulukuuta 2022
Mekko
Mekko toimii aina hyvänä joululahjana tytöille. Tässä kaavan pohjana bodyn kaava Ob 3/18, koko 92 cm. Helmaa muutettu, bodyn alaosa jätetty pois ja pitkät hihat lisätty. Eläinkangas on Mainelakeuden. Nää on kyllä mun lempikankaita.😍
tiistai 20. joulukuuta 2022
Pipo
Pipo on aina oiva joululahja. Vielä ehtii neuloa ainakin paksusta langasta. Tämä meni lahjoituksena Taysiin syöpäpotilaille. Yhteensä olin tehnyt 28 pipoa vuoden aikana. Vein myös 4 sukat, kun kuulin, että niistä on pulaa.❤
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)








