torstai 21. tammikuuta 2021

Koronamaskeja

Ompelin koronamaskeja itselle. Kaavan otin kertakäyttöisestä.


 

keskiviikko 20. tammikuuta 2021

Villasukat


 

Suuri käsityö lehdessä 12/20, oli ohje hukkasukkiin. Lisäsin kuviot teräosaankin. Lanka 7veljestä. Nämä koulutti sen verran, että valmistuivat parissa päivässä.

tiistai 19. tammikuuta 2021

Hypistelylintu


 

Ompelin tämän linnun töihin. Lapset voivat hypistellä ja harjoitella rusettia jaloista.

maanantai 18. tammikuuta 2021

Lapaset

 Q


Heijastinlapaset valmistui tänään. Nämä menevät varmaan ystävänpäivä lahjaksi. Silmukoita oli 40, näistä tuli reilun kokoiset, eli miehen kokoa.

sunnuntai 17. tammikuuta 2021

Kukkaroita


 Muutama kukkaro/ pieni pussukka tuli ommeltua. Nämä on hyviä lahjoja. 

sunnuntai 10. tammikuuta 2021

Varrettomat sukat


 

Tämä 7veljestä lanka riitti vielä nilkkasukkiin. Näissä on 48 silmukkaa.

keskiviikko 6. tammikuuta 2021

Pikku laukku


 

Toiselle työkaverille ompelin tälläisen kännykkälaukun. Oli helpompi ommella, kuin muistin. Ekana ommellaan alempi vetoketju vuorineen. Ja sitten ylempi vetoketju ja lopulta tavallisen pussukan tapaan pötköksi.