sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Huppari



Huppari uusimmasta Ob:stä, koko 40. Kangas Jättirätistä, tästä tuli kivan pehmeä!


Pipo



Pipon leikkaamiseen ja ompeluun meni aikaa 4 min. 45 s. Eli hupparista jäi tämän kerran. Jos pipo päivässä ompelis taas lahjoitettavaksi.

perjantai 10. maaliskuuta 2017

Leggarit


Tämä kangas on jo jonkin aikaa odotellut päästään. Housuiksi. Nyt sain vihdoin tehtyä. Kaava Ob 2/17, koko 40. Vaikuttaa oikein hyviltä.


Yöpuku


Tyttö kasvaa, joten yöpukus tarpeeseen.


Kangas Jättirätistä. tämä oli perjantai-illan haaste ompelua. Leggareiden kaava Ob 2/17.


maanantai 6. maaliskuuta 2017

Villasukat


Villasukat tein. Nämä jyjytyö numero 12/20. Eli joulusta, juhannukseen taas neulotaan.

sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Pitkä toppi


Heti, kun reissusta kotiuduttiin, kankaat pesuun ja kuivumaan. Sitten pääseekin ompelemaan. Tässä kaavana, vanha hyväksi todettu kaaava.


Kankaita


Lomalla Turussa,  Jättirätissä täytyy käydä. Näistä yöpaitaa, toppia ja hupparia tulossa.